maanantai 31. joulukuuta 2012

U20 MM-kisat, Ufa

Alkusarja pelataan tänään loppuun. Suomella on alla kaksi voittoa, joista toinen on SO:n jälkeen ja yksi häviö
Kahta ensimmäistä ottelua en ikävä kyllä nähnyt, mutta ne päättyivät muistaakseni näin:

Latvia - Suomi: 1-5
Suomi - Tshekki: 1-3

Kolmas alkusarjan ottelu ja vastassa oli Sveitsi. Välillä näytti jo todella pahalta, sillä Sveitsi pääsi kahteen kertaan kahden maalin karkumatkalle. Virheitä tuli omassa päässä pari liikaa ja siitä tietysti rangaistiin. Kun 4-2 maali tuli, alkoi itselleni jo tulla pieni paniikki. Jos Sveitsi voittaisi, se tietäisi menoa karsintasarjaan....
Mutta siitä sitten alkoi Suomen taistelu. Viimeisen seitsemän minuutin aikana Teuvo Teräväinen ja Markus Granlund iskivät Suomen tasoihin. Granlundin maalin aikana Suomi pelasi ilman maalivahtia. 
Jatkoajalla ei tapahtunut mitään, vaikka molemmilla joukkueilla oli muutama paikka ratkaista peli.
Siirrytiin rankkareihin. Siinä ainut onnistuja oli Suomen joukkueen Markus Granlund, joka iski kiekon häkkiin Suomen "neljäntenä" laukojana. Ensimmäisellä yrityksellään myös hän oli epäonnistunut. Kun vielä Joonas Korpisalo torjui kaikki Sveitsin yritykset, niin kaksi pistettä oli varma saalis. Hieno nousu ja taistelu Suomen joukkueelta! :)

Vaikka ei olekaan kiva heti pilata hyvää fiilistä, niin nyt Suomi on pulassa. Ensimmäinen erä pelattu ja Ruotsi johtaa jo 3-1. Nyt ei ole enää vaihtoehtoja. Jos Suomelle jää 0 pistettä käteen niin se tietää varmaa menoa karsintasarjaan, jonne kukaan tuskin haluaa Suomen joutuvan. Ei  tämän joukkueen kuulu pelata mitään seviytymispelejä! Suomella on hyvä joukkue, hyviä pelaajia. Nyt vain täytyy jostain repiä se yksi piste,joka toisi paikan pudotuspeleihin. Aikaa on vielä. Kaikki on mahdollista. Jos nyt vain käyttävät tilaisuutensa...

Good luck, guys!

-J


Kuva: MTV Oy Copyright: MTV Oy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti