lauantai 11. elokuuta 2012

Alkaa tulla kiire!

Aika on vähissä. Mitä tekevät NHL ja NHLPA?

"Liigan komissaari Gary Bettman totesi torstaina, että mikäli uudesta työehtosopimuksesta ei päästä sopuun syyskuun 15. päivään mennessä, liiga valmistautuu laittamaan pelaajat työsulkuun."

"Bettmanin mukaan aika on jo vähissä, mutta seuraomistajat eivät aio aloittaa uutta kautta nykyisen työehtosopimuksen kanssa. Komissaari lisäsi, että useissa kiistakysymyksissä osapuolten välillä on "syvä juopa".

Näin kirjoitettiin eilen maikkarin nettisivuilla.

Nyt alkaa jo tosissaan huolestuttamaan, sillä tämä ei tosiaan lupaa kovin hyvää. Aikaisemmin en ollut vielä niin huolestunut, sillä tilanne ei silloin tuntunut näin vakavalta ja moni uskotteli, että kausi tullaan pelaamaan, vaikkei se ajoissa alkaisi. Muun muassa Teemu Selänne sanoi aiemmin, ettei usko kauden alkavan ajoissa, muttei usko koko kauden peruuntumiseen. Neuvotteluissa on lähdetty siitä, että niitä voidaan ilmeisesti jatkaa jopa syyskuun puolen välin jälkeenkin, eikä työsulkuun ole ehkä aihetta.

"NHLPA:n johtaja Don Fehr Fehr kuitenkin myöntää, että osapuolet ovat kaukana toisistaan."

"Neuvottelut jatkuvat vielä perjantaina New Yorkissa ja sen jälkeen ensi viikolla Torontossa, ja tuolloin NHLPA:lta odotetaan vastatarjousta omistajien vaatimuksiin."


Kuvassa NHL.komissaari Gary Betman
Copyright:
http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/2012/08/1594112/nhl-pomo-aika-on-jo-vahissa


Nyt täytyy vaan toivoa parasta, että molemmat osapuolet pääsisivät joten kuten yhteisymmärrykseen. Tiedän, että se on hyvin hankalaa, sillä isoista asioista on kysymys ja molemmilla on huomattavasti toistensa mielipiteistä eriävät näkemykset koskien mm. "pitkien" sopimusten tekoa seurojen ja pelaajien välillä, NHL-pelaajien osallistumista tuleviin talviolympiakisoihin, rahanjakoa + muita talousasioita sekä pelin turvallisuuten liittyviä seikkoja. jne, jne, jne...

Vanha työehtosopimus umpeutuu 15. syyskuuta. Tässä on näin ollen vähän yli kuukausi aikaa saada asiat järjestykseen. Jos työsulku toteutuu, SM-liiga voi luultavasti saada joitakin kovia vahvistuksia, mutta luulen, että suurin osa saattaa jäädä pelaamaan farmiliigoihin ja ne, jotka tulevat Eurooppaan, suuntaavat katseensa luultavimmin ensin esim. KHL-liigaan (ainakin useat venäläiset).

Mutta pidetään sormet ristissä ja toivotaan, että saamme myös ensi kaudella seurata maailman kovinta kiekkoliigaa ja sen pelaajia taistelemassa jääkiekkoilun himotuimmasta palkinnosta, Stanley Cupista! ;)

-J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti